Etusivu    Aikataulu    Vetäjät    Spotit    Videot    Äänestys    Media    Uutiset    Linkit    Historia    Yhteys    Tulokset    Kuvia   


Käykää tarkistamassa myös uutisia välillä.

Terveisiä Arkansasista  ja Tampa Baystä.

Lataa Red Bull Hefe Of Helsinki -kooste High res 3min. Sama kuin kuin toi vieressä oleva. Voi myös tallentaa omalle koneelle.

YouTube 10min kooste Hefe of Helsingistä editoinnut absurd mistake.

Tacky.no kooste Henning Braatenin vetämisestä.




Kaupungin kuningas on kruunattu

Maailman skeittieliitti valloitti Helsingin kadut 8.-10.6.2007. Red Bull Hefe of Helsinki  tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa pääkaupungin skeittispoteissa. Kyseessä oli urbaani skeittauksen kutsukisa, jossa skeittaus tuotiin takaisin sen juurille eli kaduille. Kisassa oli mukana niin kansainvälisiä tähtiä kuin myös kotimaan parhaat vetäjät. Viikonlopun aikana kisattiin kymmenessä eri osakilpailussa ja sunnuntaina koko viikonlopun vetämisen perusteella kaupungin kuninkaaksi kruunattiin Norjan Henning Braaten. Aurinkoinen keli sai liikkeelle myös runsaasti yleisöä. Kisaa seurasi skeittispoteissa yhteensä noin 5000 katsojaa.



Helteen huumassa skeittauksen juurille
Kisa käytiin kolmen päivän aikana viidessä Helsingin skeittispotissa. Red Bull Hefe of Helsinki  tapahtumassa kisattiin "Pool" -, "Best trick"- , "Street" , "Snake Run" ja "Downhill" kisoissa. Huimia temppuja oli seuraamassa kymmenessä eri kisassa yhteensä noin 5000 skeittauksen harrastajaa ja kaupunkilaista.


Kisaviikonloppu starttasi Kontulan skeittihallin poolilta perjantaina, 8.6. Perjantaina suomalaiset hallitsivat skeittausta: Harri Puupponen vei poolin voiton ja Jani Mäkelä taituroi itsensä toiseksi. Red Bull Hefe of Helsinki -tapahtuman tarkoitus oli tuoda skeittaus takaisin sen juurille eli kaduille. Lauantaina Kontulasta siirryttiin helteisiin skeittispotteihin ympäri Helsinkiä.

Launtaina skeittitaiturit esittivät henkeäsalpaavia temppujaan Kiasman edssä, Kampissa sekä Ponkesin merellisessä skeittiparkissa Kaivopuistossa. Lauantain viidestä eri kisasta suomalaiset veivät kotiin kolme. Sunnuntain kisapaikkana toimi Micropoliksen skeittiparkki Eläintarhan urheilukentän ku-peessa. Sunnuntaina kisattiin myös viikonlopun ainoa downhill -kisa. Nopein hurjapää Mäntymäeltä alas Stadikan parkkiparkille laskevalla radalla oli Elvis Muhonen.

Kaupungin kuninkuus Norjaan

Red Bull Hefe of Helsinki -tapahtumassa nähtiin kotimaan huippuskeittareiden lisäksi kansainvälisiä vetäjiä neljästä eri maanosasta tavoittelemassa osuuttaan 10 000 euron palkintopotista. Kotimaiset vetäjät antoivat kovan vastuksen kansainvälisille tähdille. Kymmenestä eri kisasta suomalaiset veivät nimiinsä kuusi. Suomaisten kovasta vetämisestä huolimatta kaupungin kuninkaaksi kruunattiin skeittauksen ammattilaisista koostuvan tuomariston päätöksellä Norjan Henning Braaten. Henning oli tuomariston mukaan viikonlopun monipuolisin ja varmin vetäjä. Henning oli mielissään viikonlopun kisakoitoksesta: "Hyvä fiilis! Oli paras kisaviikonloppu ikinä. Ensi vuonna uudestaan!"



 

Get macromedia Flash Player

Get macromedia Flash Player

   Etusivu    Aikataulu    Vetäjät    Spotit    Videot    Äänestys    Media    Uutiset    Linkit    Historia    Yhteys    Tulokset    Kuvia